Keltainen kaupunki

Kuvitettuja tarinoita Helsingistä

YMPYRÄ SULKEUTUI KAIVOPUISTO-TEOKSEN AVAJAISISSA

Taiteilijakolmikko Samae Koskinen, Ilja Karsikas, Antti Nylén sekä WDC Helsinki 2012 johtaja Pekka Timonen

Eilen keskiviikkona 10.10.2012 Keltainen kaupunki juhli järjestyksessään kahdeksatta ja viimeisintä paikkasidonnaista näyttelyään. Kuvittaja Ilja Karsikkaan, kirjailija Antti Nylénin ja muusikko Samae Koskisen suurikokoinen Kaivopuisto -teos Helsingin päärautatieasemalla sai arvoisensa huomion, kun avajaisväki kokoontui teoksen eteen kuulemaan taiteilijakolmikon ajatuksia projektista.

"Kun aloitin Kaivopuisto-esseen kirjoittamisen Keltainen kaupunki -kirjaa varten, en silloin vielä tiennyt että siitä syntyisi tällainen spektaakkeli" luonnehti Antti omaa osuuttaan Kaivopuisto-teoksesta. Kaivopuisto-teos onkin elänyt taiteilijakolmikon käsissä pitkän matkan: tekstistä kirjan kuvituksiin, animaatioon ja nyt vihdoin Helsingissä nähtävään installaation muotoon.

Tilaisuudessa kuultiin myös designpääkaupunkihankkeen johtajan Pekka Timosen mietteitä: "Napa-Illustrationsin Keltainen kaupunki -hanke on hyvä esimerkki siitä mistä designpääkaupungissa on kyse:  paikalliset tekijät muodostavat designpääkaupungin ja näin luovat kaupungistamme toimivamman ja viihtyisämmän".

"Ja koska designpääkaupungin tavoitteena on pysyvä muutos, jää Kaivopuisto-teoskin pysyvästi kaupunkilaisia ilahduttamaan" täydensi Napa-kuvitusagentuurin johtaja Marjo Granlund. Tästä kerromme lisää myöhemmin.

Puheiden jälkeen avajaiset siirtyivät tunnelmalliseen Painobaariin, jossa kilisteltiin Kaivopuiston kunniaksi iltaan asti.

Voidaan siis hyvillä mielin todeta, että jonkinlainen ympyrä sulkeutui eilen. Kaivopuisto oli ensimmäinen julkistettu Keltainen kaupunki -teos, mutta konkreettisesti vasta viimeinen paikkasidonnainen Keltainen kaupunki -hankkeen näyttely. Tosin Kaivopuisto-installaatio kävi Berliinissä kesällä 2012, mutta hieman eri muodossa.

Pisteenä vielä i:n päälle: Keltainen kaupunki -kirjan, josta koko näyttelyhanke sai alkunsa, kannessa komeilee kuvittaja Kasper Strömmanin suunnittelema Helsingin päärautatieaseman kellotorni ja viimeinen näyttely pidetään samaisessa paikassa. Sattumaako? Ken tietää... Keltaisen kaupungin tarina ei kuitenkaan lopu tähän, joten pysy kuulolla. Uudet tuulet puhaltavat jo!

8.-21.10.2012
Keltainen kaupunki -näyttely: Ilja Karsikas & Antti Nylén & Samae Koskinen
Helsingin päärautatieaseman Postihalli
Asema-aukio
00100 Helsinki
Avoinna joka päivä klo 05-02

Kuuntele taiteilijakolmikon haastattelu Yle Radio 1 Kultakuume-ohjelmassa: Selailu- ja silmäilykulttuuri luo omanlaistaan taidetta (HUOM! Kuunneltavissa vain Suomessa 10.11.2012 asti).

11.10.2012

KATI RAPIAN KELTAINEN KAUPUNKI -NÄYTTELY AVAUTUI PÄIVÄKOTI KÄPYLINNASSA

Kuvittaja Kati Rapian seinämaalaus-projekti päiväkoti Käpylinnaan alkoi jo kesäkuussa, ensimmäisten Keltainen kaupunki -näyttelyiden joukossa. Nyt projekti kohoaa huippuunsa, kun  päiväkoti avaa ovensa yleisölle tiistaina 2.10. lähtien.

Tämä ainutlaatuinen tilaisuus päästä Käpylässä sijaitsevaan päiväkotiin katsomaan Katin seinämaalausta on auki lokakuun jokaisena tiistaina klo 06.30-17.30. Perille pääsee kätevästi vaikka julkisilla: Helsingin päärautatieasemalta lähtee mm. bussit 64, 67 ja 70V.

Käpylinnan lapsetkin pääsivät osalliseksi Katin seinämaalausta, kun he saivat ikuistaa itsensä maalaukseen. Yhteistyönä syntyi suuri keltainen kaupunki täynnä ikkunoita, joista päiväkodin lapset kurkkivat katolla ahkeroivaa lumenpudottajaa. Osa ikkunoista jätettiin tyhjiksi päiväkodin seuraavia lapsia varten. Näin maalaus jää elämään näyttelyn jälkeenkin.

Avajaisia vietettiin päiväkodin lasten ja vanhempien kanssa torstaina 27.9.2012. Kuvia avajaisista näet täältä.

Seinämaalaus perustuu Riikka Ala-Harjan käsikirjoittamaan Yläilmoissa-sarjakuvaan, jonka Kati ja Riikka toteuttivat yhteistyössä Keltainen kaupunki – Kuvitettuja tarinoita Helsingistä -kirjaa varten.

Lue Katin mietteitä ennen maalausprojektin alkua täältä.

2.–30.10.2012
Päiväkoti Käpylinna
Mäkelänkatu 86-96
00610 Helsinki
Avoinna tiistaisin klo 06.30–17.30

Facebook-tapahtumaan pääset tästä.

28.9.2012

ILJA KARSIKKAAN KAIVOPUISTO-TEOS LOKAKUUSSA HELSINGIN PÄÄRAUTATIEASEMALLE

Illustration by Ilja Karsikas

Kuten alkuvuodesta teille lupasimme, paljastamme nyt mihin kuvittaja Ilja Karsikkaan Keltainen kaupunki -näyttely pystytetään: Helsingin päärautatieaseman postihalliin. MAHTAVAA! Näyttely alkaa lokakuun 8. päivä, ja Kaivopuisto-teos on esillä kokonaiset kaksi viikkoa, 21.10. asti.

Mistään pienestä teoksesta ei ole kyse, sillä se pitää sisällään mm. 24 metriä vaneria, 16 metriä Kaivopuisto-panoraamakuvitusta, otteita kirjailija Antti Nylénin saman nimisestä tekstistä  ja muusikko Samae Koskisen luoman äänimaailman. Näyttelyä on suunniteltu kesäkuisesta designpääkaupungin satelliittitapahtumasta Helsinki FRESH!istä lähtien, johon Kaivopuisto-teoksen tekijät Ilja, Antti ja Samae ottivat osaa ensimmäisellä Kaivopuisto-teoksen versiollaan.

Eli jos missasit Helsinki FRESHIN! et voi enää missata tätä! Asemaa käyttää noin 200 000 matkustajaa päivässä, joten pidä huoli että olet yksi heistä.

25.9.2012

KELTAINEN KAUPUNKI -PÄIVÄ KAUPPAKESKUS KAMPISSA

Kuvittaja Ossi Pirkonen ja kirjailija Maria Candia

Lauantaina 15.9. vietettiin Keltainen kaupunki -päivää Johto Cafessa, Kauppakeskus Kampin 5. kerroksessa. Päivän aikana kävijät saivat mukaansa kuvittaja Ossi Pirkosen piirtämän köpötti-piirustuksen signeerauksella. Myös Ossi sai vietäväkseen muutaman piirustuksen kotiinsa, pienimpien kävijöiden innostuttua piirtämään omia hahmojaan. Mukana tapahtumassa oli tietenkin itse hahmojen luoja, kirjailija Maria Candia. Kaiken kaikkiaan Johto Cafessa riitti innokkaita Keltainen kaupunki -tarinoiden lukijoita, piirtelijöitä ja ihmettelijöitä koko päivän ajaksi. Kiitos kaikille osallistuneille!

Vaikka köpötti-hahmojen matka Kampissa päättyi sunnuntaina 16.9, Keltainen kaupunki -julistenäyttely on esillä vielä tämän viikon Lasipalatsin aukiolla. Facebook -tapahtumaan pääset tästä.

Johto Cafessa järjestettiin myös Keltainen kaupunki -kilpailu, jonka voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Kuvia tapahtumasta näet Facebookista ja Flickristä. Näyttelyssä olleet Keltainen kaupunki -animaatiot ovat katsottavissa täältä.

Lue Ossin mietteitä projektista hänen omasta blogistaan: "My Furry Animal Installation in the Middle of Helsinki".

24.9.2012

LASIPALATSIN AUKIO TÄYTTYY KELTAISESTA KAUPUNGISTA KOKO SYYSKUUN AJAKSI

Illustration by Jukka Pylväs

Syksy saapuu Helsinkiin tuoden mukanaan uusia Keltainen kaupunki -näyttelyitä. Yksi näistä on Lasipalatsin aukion vitriineihin ripustettava Keltainen kaupunki -julistenäyttely. Lasipalatsin aukiolla on esillä myös kuvittaja Jukka Pylvään julistesarja, jossa hän esittelee kuvituksen luonnetta käyttötaiteena: miten toimeksiannon eli kirjailija Antti Tuomaisen "Parantaja" -tekstin pohjalta syntyy kuva.

Tuomaisen Parantaja-romaani sijoittuu ilmastonmuutoksen runtelemaan Helsinkiin: "Kaupunki kärsii tulvista, sähkökatkoista ja levottomuuksista. Ilmastopakolaiset ympäri maailman ruuhkauttavat kulkureitit pohjoiseen päivittäin. Poliisi on voimaton ja yksityiset vartiointiliikkeet kukoistavat", Tuomainen kuvailee.

Halusin avata tarinan laajalla ja monumentaalisella joukkokohtauksella elokuvamaiseen tyyliin”, kertoo Jukka kuvituksistaan. ”Tunnelmaan päästäkseni kuuntelin dystooppisten genre-elokuvien musiikkia. Keskustelin kirjailijan kanssa siitä millaista kaduilla olisi tulevaisuudessa.

"Kuvakulma vastaa näkymää Ateneumin kolmannesta kerroksesta Rautatientorille päin.”

Jukan julistesarja ja Keltainen kaupunki -julistenäyttely ovat nähtävillä Lasipalatsin aukiolla 3.9.–1.10.2012.

Lasipalatsin aukiolla esittäytyy myös kuvittaja Jaakko Pallasvuo ja kirjailija Kaisa Ijäs. Jaakon Keltainen kaupunki -kuvitukset pohjautuvat Kaisan runoon nimeltä ”Daimon”. Lasipalatsin aukiolla tulemme näkemään näihin kuvituksiin ja Daimon-runoon pohjautuvan videoinstallaation ”Mikä tahansa vuosi missä tahansa kaupungissa“, heijastettuna Lasipalatsin seinään.

"Piirsin Keltainen kaupunki -kuvitukset käsivaralla ja väritin koneella. Halusin litteitä kirkkaita väripintoja. Runo oli jo täynnä vahvoja kuvia, omista tuli melko hajoavia."

Videoinstallation "Mikä tahansa vuosi missä tahansa kaupungissa" by Jaakko Pallasvuo

"Koen, että tekemäni kuvitukset toimivat parhaiten kirjan kontekstissa. Lasipalatsin aukiolle halusin tehdä liikkuvaa kuvaa. Yritin ajatella myös rakennuksen kannalta. Halusin videon olevan tavallaan Lasipalatsin arkkitehtuuria vastaan, ällöttävän runsas verrattuna talon selkeisiin muotoihin. Runossa käsitellään pyörryttävää liikettä, halusin videonkin olevan jotenki epästabiili, käytin useita eri tavoin läpinäkyviä kerroksia jotka liikkuvat toisiaan vastaan", kuvailee Jaakko.

"Otin kirjaimellisen lähestymistavan: koska tekstissä puhuttiin kaksoisolennoista, tuplasin elementtejä. En tiedä, onko video onnistunut kuvitus tekstille. Itselle kiinnostavaa oli asetella kysymyksiä sen suhteen mihin kuvitus voi venyä. Tarvitseeko runo ylipäänsä kuvitusta? Kiinnosti myös se, saako design(kin) olla rumaa ja kaoottista ja miten rumuus ja kaoottisuus muuttavat sen funktiota, tai poistavatko funktion. Suora yhteys kuvitukseen on videossa esiintyvän käsivarren tatuoinnissa, jonka olen suunnitellut. Piirustus on heikossa, mutta alati läsnäolevassa roolissa."

Videoinstallaatio ”Mikä tahansa vuosi missä tahansa kaupungissa“ heijastetaan Lasipalatsin seinään joka päivä viikon ajan 10.–16.9.2012 klo 20–07.

3.9.–1.20.2012
Keltainen kaupunki – Kuvitettuja tarinoita Helsingistä
Lasipalatsin aukio
Mannerheimintie 22–24
00100 Helsinki
Avoinna joka päivä

10.–16.9.2012
Videoinstallaatio ”Mikä tahansa vuosi missä tahansa kaupungissa“
Lasipalatsin aukio
Mannerheimintie 22–24
00100 Helsinki
Joka päivä klo 20–07

Lasipalatsin aukion näyttely on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa.

Facebook-tapahtuman löydät täältä.

29.8.2012